Näin kummallista unta. Se ei ehkä tunnu sen kummemalta kuin mikään uni, kun sen selittää. Mutta siinä oli semmoinen outo tunnelma. Sellainen että se uni jäi mieleen, vaikka en ole pitkään aikaan muistanut uniani.
Oli talvi. Ihan kunnolla lunta. Mulla oli koira, joka ei ollut mun koira. Se oli musta labradorinarttu. Pentu vielä. Jarnon Friida, muttei Jarnon Friida. Vaan pentu. Olin sen kanssa kävelyllä, ja kesken kaiken se innostui kamalasti, ja kiskoi hihnassa kohti mutkaa. Ja siellä mutkassa oli Juha.
Unet ei järjellä ajateltuna ole muuta kuin alitajunnan kehittämiä juttuja. Ei vaikka enneunia suvussa on nähty jo vuosikausia. Mutta jos mun alitajuntani koittaa kertoa että Juha on uutta, se on tulevaisuus, niin en pistä vastaan. Koska Juhan kanssa on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti