Tuula Korolainen, Kuono kohti tähteä. Sivu 10.
Hiiri ja myyrä
Hiiri rakastui myyrään
vaan ei sen oloon,
maanalaiseen, pimeään
pesäkoloon.
Se itki:
- Oi, myyrä,
sulle oisin jos voisin
kultana, multana,
muruna, suruna,
rattona, kattona,
lattiamattona.
Olisin vaikka talo!
Vaan kun ei riitä,
että jossain
tunnelin päässä on
valo.
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
hyvästejä heittämässä
Eilen tulin pohjanmaalta pakkaamaan kotia muuttoa varten. Kävin illalla kävelemässä ihanan ihmisen kanssa ympäri kesäistä Forssaa, ja olo sen jälkeen oli surullinen ja haikea. Tulee ikävä tätä kaupunkia ja ihmisiä. Olen viihtynyt niin hyvin.
Suru puserossa jo valmiiksi, päätin käydä heittämässä hyvästejä. Kello oli yli puolenyön, ilma oli lämmin ja kävelin tuttua reittiä Jarnon asunnolle. Katselin kuuta, hengittelin raikasta ilmaa ja päästin surusta irti. Otin hörpyn Jarnon muistoksi ja jatkoin matkaa. Menin joen varteen istumaan. Kuuntelin juhlivien ihmisten ääniä ja katselin vettä ja kaunista tiilirakennusta. Samalla penkillä olin Forssaan muutettuani harrastanut itsetutkiskelua ja miettinyt millainen ihminen haluan olla. Silloin päätin olla rohkea ja sosiaalinen ja tutustua ihmisiin, ja penkiltä kävelin joen yli baariin, yksin. Ja mulla oli valtavan kiva ilta. Toisella kerralla syötiin penkillä ystävän kanssa mansikoita ja naurettiin. Joen toisella puolella olin viettänyt monta monta iltaa hyvässä seurassa, tutustunut uusiin ihmisiin, saanut ystäviä, oppinut uutta itsestäni. Joillekin se on vain yökerho, ei paikka jota pitäisi merkityksellisenä. Mulle se on SE yökerho, jota tuun kaipaamaan. Ihmiset, musiikki, tunnelma, hyvät hetket. Ensi viikolla on läksiäiset ja sen jälkeen en varmaankaan juuri enää siellä käy. Ehkä joskus tulen käymään, mutta ei se ole sama, kun nyt se on kantapaikka.
Istuin siinä penkillä hyvän tovin. Olo keveni ja alkoi hymyilyttää. Lopulta musiikki vei voiton ja lähdin tanssimaan.
Suru puserossa jo valmiiksi, päätin käydä heittämässä hyvästejä. Kello oli yli puolenyön, ilma oli lämmin ja kävelin tuttua reittiä Jarnon asunnolle. Katselin kuuta, hengittelin raikasta ilmaa ja päästin surusta irti. Otin hörpyn Jarnon muistoksi ja jatkoin matkaa. Menin joen varteen istumaan. Kuuntelin juhlivien ihmisten ääniä ja katselin vettä ja kaunista tiilirakennusta. Samalla penkillä olin Forssaan muutettuani harrastanut itsetutkiskelua ja miettinyt millainen ihminen haluan olla. Silloin päätin olla rohkea ja sosiaalinen ja tutustua ihmisiin, ja penkiltä kävelin joen yli baariin, yksin. Ja mulla oli valtavan kiva ilta. Toisella kerralla syötiin penkillä ystävän kanssa mansikoita ja naurettiin. Joen toisella puolella olin viettänyt monta monta iltaa hyvässä seurassa, tutustunut uusiin ihmisiin, saanut ystäviä, oppinut uutta itsestäni. Joillekin se on vain yökerho, ei paikka jota pitäisi merkityksellisenä. Mulle se on SE yökerho, jota tuun kaipaamaan. Ihmiset, musiikki, tunnelma, hyvät hetket. Ensi viikolla on läksiäiset ja sen jälkeen en varmaankaan juuri enää siellä käy. Ehkä joskus tulen käymään, mutta ei se ole sama, kun nyt se on kantapaikka.
Istuin siinä penkillä hyvän tovin. Olo keveni ja alkoi hymyilyttää. Lopulta musiikki vei voiton ja lähdin tanssimaan.
tiistai 8. heinäkuuta 2014
milestones
Viimeyönä nauroin pidempään ja kovemmin kuin kertaakaan sitten Jarnon kuoleman. Se tuntui valtavan hyvältä. Ja se tuntui normaalilta ja sallitulta. Ja jotenkin... eheyttävältä, paremman sanan puutteessa. Paras yö todella pitkään aikaan. Ja kiittää saan yhtä ihmistä jonka kanssa puhiin puhelimessa valehtelematta koko yön. Noin 6 tuntia. Kuusi! Minä joka en edes tykkää puhia puhelimessa.
Aamulla olikin sitten hankala päästä ylös sängystä, kun tyttäret tuli herättelemään parin nukutun tunnin jälkeen. Mutta jahka pääsi, oli kyllä jotenkin vaan... levollinen ja hyvä olla.
Olen Jarnon kuoleman jälkeen tehnyt kahvini aina pressopannulla. Pakkasin kahvinkeittimen pois silloin, en kestänyt katsellakaan sitä. Se oli lahja Jarnolta ja kahvia juotiin yhdessä, se oli semmoinen meidän juttu. No. Tänään pressopannu halkesi. Ja mä kaivoin sen kahvinkeittimen kaapista ja keitin kahvia. Eikä se tuntunut sen kummemmalta kuin mikään kahvinkeitto koskaan. Pieniä asioita, mutta itselle kuitenkin kovin merkityksellisiä.
Aamulla olikin sitten hankala päästä ylös sängystä, kun tyttäret tuli herättelemään parin nukutun tunnin jälkeen. Mutta jahka pääsi, oli kyllä jotenkin vaan... levollinen ja hyvä olla.
Olen Jarnon kuoleman jälkeen tehnyt kahvini aina pressopannulla. Pakkasin kahvinkeittimen pois silloin, en kestänyt katsellakaan sitä. Se oli lahja Jarnolta ja kahvia juotiin yhdessä, se oli semmoinen meidän juttu. No. Tänään pressopannu halkesi. Ja mä kaivoin sen kahvinkeittimen kaapista ja keitin kahvia. Eikä se tuntunut sen kummemmalta kuin mikään kahvinkeitto koskaan. Pieniä asioita, mutta itselle kuitenkin kovin merkityksellisiä.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
blue
Yleismieliala on ollut koko kesän samanlainen kuin sääkin. Harmaa. Olen ollut väsynyt, itkuinen, kyllästynyt kaikkeen. Minulle, joka olen yleensä kovinkin iloinen ja positiivinen, on tälläinen "masennus" melko outo, ja siten kovin raskas olotila. Olen kaivannut Jarnoa valtavasti. Teen muuttoa, enkä voi olla ajattelematta miten erilainen tilanne olisi jos Jarno olisi elossa. Mutta toisaalta, en tiedä olisiko se erilainen hyvällä, vai huonolla tavalla. Pitäisi nauttia siitä mitä on nyt, ei haikailla sen perään mitä olisi voinut olla.
Minun on kovin vaikea suhtautua muiden sydänsuruihin. En osaa pitää jotain eroa kovin isona asiana. Molemmat on elossa, kummallakin on mahdollisuus onneen, jos nyt ei yhdessä niin sitten erikseen. En vaan näe sitä että erotaan niin isona asiana enää. Välillä tuntuu että olen menettänyt osan aiemmin varsin suuresta kyvystäni empatiaan. Mutta ehkä sekään ei ole huono asia.
Uusi asuntoni on täydellinen. Okei, jos nyt pitää väkisi keksiä siitä joku vika, niin siinä voisi olla yksi makuuhuone enemmän. Mutta olen täysin valmis tinkimään tuosta kun asunto muuten on parempi kuin uskalsin edes kuvitella. Se on lähes uudessa rakennuksessa, joten pinnat, kodinkoneet, kaikki on todennäköisesti aika hyvässä kunnossa. En usko että kukaan on 1,5 vuodessa saanut sitä niin huonoon kuntoon kuin tämä meidän nykyinen 90-luvun asuntomme. Joten suunta on ylöspäin. Talo on kaunis, sitä kehtaa kyllä katsella kotiin tullessaan. Siellä on oma sauna, lihakset kiittää. Ja kaikista parasta, bonus jota en edes tiennyt vuokratessani, oma piha, ja vielä aidattu sellainen. Sijaintikaan ei voisi olla parempi. 3 km keskustaan, päiväkoti, koulut, kaupat lähellä ja tyttärien isäkin asuu lähellä, joten tyttöjen kannalta ihana paikka.
Oli tuo asunnon saaminen työn takana. Köyhä kun muuttaa niin saa arvokkuuden kyllä heittää rojukoppaan ja valmistautua rukoilemaan, anelemaan, juonittelemaan, kiukkuamaan ja täyttämään papereita enemmän kuin talokaupoilla aikanaan. Mutta koska osaan puhua mustan valkoiseksi ja myydä jäätä eskimoille, onnistuin.
Minun on kovin vaikea suhtautua muiden sydänsuruihin. En osaa pitää jotain eroa kovin isona asiana. Molemmat on elossa, kummallakin on mahdollisuus onneen, jos nyt ei yhdessä niin sitten erikseen. En vaan näe sitä että erotaan niin isona asiana enää. Välillä tuntuu että olen menettänyt osan aiemmin varsin suuresta kyvystäni empatiaan. Mutta ehkä sekään ei ole huono asia.
Uusi asuntoni on täydellinen. Okei, jos nyt pitää väkisi keksiä siitä joku vika, niin siinä voisi olla yksi makuuhuone enemmän. Mutta olen täysin valmis tinkimään tuosta kun asunto muuten on parempi kuin uskalsin edes kuvitella. Se on lähes uudessa rakennuksessa, joten pinnat, kodinkoneet, kaikki on todennäköisesti aika hyvässä kunnossa. En usko että kukaan on 1,5 vuodessa saanut sitä niin huonoon kuntoon kuin tämä meidän nykyinen 90-luvun asuntomme. Joten suunta on ylöspäin. Talo on kaunis, sitä kehtaa kyllä katsella kotiin tullessaan. Siellä on oma sauna, lihakset kiittää. Ja kaikista parasta, bonus jota en edes tiennyt vuokratessani, oma piha, ja vielä aidattu sellainen. Sijaintikaan ei voisi olla parempi. 3 km keskustaan, päiväkoti, koulut, kaupat lähellä ja tyttärien isäkin asuu lähellä, joten tyttöjen kannalta ihana paikka.
Oli tuo asunnon saaminen työn takana. Köyhä kun muuttaa niin saa arvokkuuden kyllä heittää rojukoppaan ja valmistautua rukoilemaan, anelemaan, juonittelemaan, kiukkuamaan ja täyttämään papereita enemmän kuin talokaupoilla aikanaan. Mutta koska osaan puhua mustan valkoiseksi ja myydä jäätä eskimoille, onnistuin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)