milestones

Viimeyönä nauroin pidempään ja kovemmin kuin kertaakaan sitten Jarnon kuoleman. Se tuntui valtavan hyvältä. Ja se tuntui normaalilta ja sallitulta. Ja jotenkin... eheyttävältä, paremman sanan puutteessa. Paras yö todella pitkään aikaan. Ja kiittää saan yhtä ihmistä jonka kanssa puhiin puhelimessa valehtelematta koko yön. Noin 6 tuntia. Kuusi! Minä joka en edes tykkää puhia puhelimessa.

Aamulla olikin sitten hankala päästä ylös sängystä, kun tyttäret tuli herättelemään parin nukutun tunnin jälkeen. Mutta jahka pääsi, oli kyllä jotenkin vaan... levollinen ja hyvä olla.

Olen Jarnon kuoleman jälkeen tehnyt kahvini aina pressopannulla. Pakkasin kahvinkeittimen pois silloin, en kestänyt katsellakaan sitä. Se oli lahja Jarnolta ja kahvia juotiin yhdessä, se oli semmoinen meidän juttu. No. Tänään pressopannu halkesi. Ja mä kaivoin sen kahvinkeittimen kaapista ja keitin kahvia. Eikä se tuntunut sen kummemmalta kuin mikään kahvinkeitto koskaan. Pieniä asioita, mutta itselle kuitenkin kovin merkityksellisiä.