vuosi

Se on ihan kohta tasan vuosi siitä kun löysin Jarnon hirttäytyneenä. Olen nyt elänyt kaikki ne juhlat ja pyhät uudelleen, jotka viimeksi vietin Jarnon kanssa. Ja olen nauttinut elämästäni, ja olen ollut onnellinen. Kun ajattelen nyt vuoden takaista, en itke enkä tärise, en murehdi enkä vaivu synkkyyteen. Ei se edelleenkään ole lempimuistojani, mutta ei se myöskään aiheuta mitään valtaisaa tunnekuohuntaa. Juttelen facebookissa minulle rakkaan ihmisen kanssa siitä miten mukavalta yhteinen tulevaisuus näyttää, lueskelen minulle tehtyä ruokavaliota, mietiskelen keskiviikkona alkavaa uutta koulua ja ajattelen että olen aika vahva ja tasapainoinen ihminen. Matkalla parempaan huomiseen ja parempaan tulevaisuuteen.

Koskaan en unohda. Mutta ehkä kuitenkin voin nyt jatkaa eteenpäin.