Uni

Näin kummallista unta. Se ei ehkä tunnu sen kummemalta kuin mikään uni, kun sen selittää. Mutta siinä oli semmoinen outo tunnelma. Sellainen että se uni jäi mieleen, vaikka en ole pitkään aikaan muistanut uniani.

Oli talvi. Ihan kunnolla lunta. Mulla oli koira, joka ei ollut mun koira. Se oli musta labradorinarttu. Pentu vielä. Jarnon Friida, muttei Jarnon Friida. Vaan pentu. Olin sen kanssa kävelyllä, ja kesken kaiken se innostui kamalasti, ja kiskoi hihnassa kohti mutkaa. Ja siellä mutkassa oli Juha.

Unet ei järjellä ajateltuna ole muuta kuin alitajunnan kehittämiä juttuja. Ei vaikka enneunia suvussa on nähty jo vuosikausia. Mutta jos mun alitajuntani koittaa kertoa että Juha on uutta, se on tulevaisuus, niin en pistä vastaan. Koska Juhan kanssa on hyvä olla.

Olen onnellinen

Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelisi. Tai oikeastaan, hyvin hyvin harvoin. En tiedä onko vika mun suunnitelmissa vai toteutuksessa vai eikö mun elämän vaan ole kuulunut niin mennä. Mutta olen kaikesta oppinut ja kasvanut ihmisenä.

Jarno oli mulle tärkeä ihminen. On edelleen tietyillä tavoilla. Paljon olen kasvanut ja kehittynyt sen takia miten meille kävi. En ole sama ihminen kuin ennen Jarnoa, mutten ole sama ihminen kuin olin Jarnon itsemurhan jäljiltäkään. Olen eheämpi ja parempi.

Joskus asiat loksahtelee kohdilleen. Siitäkin saattaa olla sitten kiitollinen. Osaanpahan ainakin nyt arvostaa sitä, kun asiat sujuvat.