maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulu

Arvelin että joulu saattaisi  olla vaikea. Vuosi sitten olin Jarnon  kanssa, olin onnellinen. Ajattelin että joulu voisi tuoda muistoja ja tunteita pintaan. Muistoja kyllä ja tunteitakin, muttei negatiivisia. Ei musertavia. Ei vaikeita tai ylitsepääsemättömiä. Eikä loppuviimeksi kovin paljon. Yllätyin siitä miten vähän vuoden takaisia mietin.

 Ja kaikkein suurin yllätys oli se, että miten erilaisessa valossa silloisen onnen nyt näkee. Muistan olleeni silloin valtavan onnellinen ja rakastunut. Muistan sen, mutten tunne sitä enää. Muistan ne tunteet, sen uskon tulevaan ja varmuuden siitä että olen löytänyt jotain kestävää. Vain että vähän myöhemmin se repäistäisiin minulta pois, ja suurin osa siitä mihin uskoin paljastuu jos nyt ei valheeksi, niin reippaasti kaunistelluksi. Enkä minä tajunnut mitään etukäteen. Se johti siihen etten enää luottanut itseeni, en tunteisiini enkä siihen kuka olen ja miten maailman näen. Kaipa koin melkoisen identiteettikriisin... Luulin aiemmin osaavani lukea ihmisiä ja että asiat aina järjestyy. Pitkään luulin sen olevan vain valheellinen käsitys.

Kuitenkin kevään, kesän ja syksyn aikana koin isoja mullistuksia. On helppoa sanoa jälkikäteen että ne olivat tarpeellisia ja hyödyllisiä minulle, että eheytyisin taas siksi ihmiseksi joka koin olevani ennen Jarnon itsemurhaa. Olen aina pitänyt tietynlaista lievää sinisilmäisyyttä hyvänä asiana. Vaikka se tarkottaisi että joskus sattuu  virhearvioiden takia, niin usein se myös antaa minulle paljon. Mutta Jarnon itsemurha satutti vähän liikaa. Se suuresti arvostamani sinisilmäisyys, luotto ihmisiin kunnes toisin todistetaan ja peruspositiivisuus vahingoittui. Minusta meinasi tulla katkera ja kyyninen, eikä kumpikaan ominaisuus sovi minulle. Kesti syyskuun loppupuolelle asti tajuta tämä, ja viimeina alkaa taas luottaa ihmisiin, itseeni ja tunteisiin.


Ehkä osaan näiden kokemusten takia enemmän arvostaa nykyistä parisuhdettani. Ehkä näen sen positiiviset puolet kirkkaammin tai ne korostuvat tai ehkä suhde oikeasti on aivan toisenlainen kuin mikään aiempi. Ehkä mies jonka kanssa nyt olen, tasa-arvoisessa, vahvassa ja vakaassa suhteessa onnellinen ja rakastunut, on oikeasti minulle Se Oikea. Tai ehkä petyn taas ja minuun sattuu. Mutta tärkeintä ei ole onnistua, vaan uskaltaa elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti