Keikalle en päässyt, se kynnys jää vielä ylitettäväksi. Mutta päädyin sitten koittamaan toisenlaista kynnystä.
Aikanaan eron jälkeen päätin haastaa itseäni. Halusin rohkeutta ja halusin kokea asioita joita en olisi aiemmin uskaltanut tehdä vaikka olisin halunnut. Yksi tälläinen juttu oli lähteä yksin baariin. Sitä en tosin tehnyt kuin aika myöhäisessä vaiheessa, kun tuo paikallinen yökerho oli jo tuttu ja henkilökunta samaten. Eräänä iltana en saanut ketään kaveriksi, ja päätin että ketut, mähän menen ja katon mitä tapahtuu, ei siihen kuole. Ja tapasin pari ihanaa naista, ja ilta oli oikein onnistunut. Sen jälkeen olen muutaman kerran käynyt yksin tanssimassa. Siinä on jotain vapauttavaa kun on itsekseen liikenteessä, tapaa enemmän ihmisiä ja on alttiimpi keskusteluille kuin jos istuu vaan omassa porukassa. Ok, on myös enemmän myös niitä epätoivottuja lähentymisyrityksiä vastakkaiselta sukupuolelta, mutta pääasiassa olen törmännyt vain mielenkiintoisiin yksilöihin, sukupuoleen katsomatta.
No, eilen lähdin sitten yksin baariin. Ajatus kyllä ahdisti aika paljonkin, mutta päivällä kun näki kavereita niin piristyi. Enkä kuitenkaan halunnut jäädä kotiin yksin vatvomaan asioita. Halusin johonkin ihmisten ilmoille. Joten laitoin itseni nätiksi ja lähdin. Ja se oli hyvä päätös, oli todella mukava ilta, enkä ajatellut Jarnon ikävää lähtöä kertaakaan. Teki todella hyvää harrastaa harmitonta flirttiä ja huomata ettei se tunnu pahalta, tanssia ja nauraa, ja huomata ettei sekään tunnu pahalta. Kotiin päästyä toki oli taas vähän ikävä, mutta ei enää sellaista sydäntä pusertavaa ikävää, vaan ennemmin semmoista sydäntä lämmittävää surua mitä muistellessa Jarnoa muutenkin tulee. Ja pystyin ottamaan sormukset pois kaulasta ennen nukkumaan menoa.
Olen kantanut niitä kaulassani yötä päivää, koska en ole halunnut luopua. Ensimmäisen viikon pidin kihlasormuksen sormessa, ja Jarnon sormuksen kaulassa. En kertakaikkiaan pystynyt siirtämään sormusta vaikka toiseen käteen, vaikka omalla tavallaan pelkäsinkin että joku tulee onnittelemaan tai kyselemään jotain sen takia. Ja toisen viikon sormukset on olleet kaulassa. Olen joka yö nukkunut Jarnon sormus kädessä. Mutta eilen tosiaan otin kaulakorun pois, lähes ajattelematta kun menin pesemään meikkejä pois kasvoilta. Tajusin sen vasta kun olin jo pessyt kasvot. Ja se vaan hymyilytti haikeasti. Pistin sormukset takaisin rasiaan jossa ne liikkeestä tulivat, ja rasian hyvään talteen. Ehkä joskus sitten pystyn käyttämään niitä ihan vaan koruina, ovat kuitenkin kauniit hopeiset kalevalakorun sormukset. Mutta ei vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti