Tyhmin kysymys mitä tiedän. Kysymys johon ei voi vastata rehellisesti. Toinen kysyy sen, ja odottaa että sä vastaat että no onhan tää rankkaa mut kyl tää tästä. Tai että pikkuhiljaa paremmin. Tai ihan hyvin. Vastaappa siihen rehellisesti, että välillä tekis mieli mennä parvekkeelle ja huutaa sanatta niin saatanan lujaa että ei enää pystyin huutamaan lujempaa tai pidempään, että saisi purettua sen olon mikä sisällä on. Tai että ei tahtoisi kuin nukkua, syödä suklaata ja juoda viinaa. Tai että ei oikeastaan enää välitä mistään mitään, että mikään ei enää tunnu miltään, eikä mikään maistu miltään. Että en vittu pärjää. Siinähän sitten se kysynyt kiroaisi mielessään kun tuli kysyttyä.
Paitsi että pärjäänhän mä. Mä pärjään koska on pakko. Ja nuo olotilat menee ohi, eikä ne koskaan kestä pitkään. Se ei ole vaihtoehto että mä en pärjäisi. Ok, mun koulunkäynti on katkolla. Olen tosin koittanut jo selvitellä mitä sen kanssa tehdään sitten joskus, mutta toistaiseksi on riittävän vaikeaa nousta aamulla sängystä ja saada vaatteet päälle. Saati että yrittäisi opiskella. Jos en saa edes vietyä lapsia hoitoon, niin miten pystyisin menemään kouluun... Onneksi on läheisiä jotka auttaa. Eksä on ollut iso apu, varsinkin tyttärien kanssa. Kaverit on olleet ihania ja piristäneet mua liki päivittäin. Pusuja ja haleja teille kaikille <3
Mutta siis. Pääsääntöisesti hyvin menee. Vaikka on noita huonoja hetkiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti